Uusi tuulia radiotyössä, uutisia
syyskuu 30, 2009
Yhtenä osana seurakunnan tulevaisuuden suunnitelmia on syntynyt halu laajentaa ohjelmatuotantoa. Ensimmäinen lisäys tulee tunnin mittaisen Toivemusiikkiohjelman muodossa, johon on kuuntelijoilla mahdollisuus esittää musiikkitoivomuksia. Lähetysajankohta on vielä varmistumatta. Myös uusintoja tullaan lähettämään niin, että lauantainkin Majakka lähetyskin on kuultavissa viikolla jonain toisena päivänä. 92,5 MHz. Radio Borås.
Sanan ja rukouksen illat keskiviikkoisin
Raamatun tutkistelu ja keskustelu hallitsevat keskiviikon kokoontumisia. Periaate on ennakkovalmistautuminen illan opiskeluun lukemalla siihen liittyvät Raamatun kohdat sekä muuta kirjallisuutta. Tällä tavalla päästään syvemmälle Sanaan. Tervetuloa lämminhenkiseen yhdessä oloon unohtamatta, että rukousta ei sivuuteta illoissa! Huomaa Pitkärukouskokous 21.10 klo 17.30 alkaen.
Raamatun opiskelu saamassa teema päivän
Suunnitteilla on pitkä lauantain iltapäivä Dahlsjöforssin rukouskokouksien kirkossa Boråsvägen 9. Opiskelemme myöhemmin ilmoitettavan aiheen mukaisesti keskustellen Raamattua, fiikkaamme ja jatkamme toisella opiskelutunnilla. Mukana ylistystä ja rukousta. Lapsille järjestetään pyhäkoulut samaan aikaan. Lisää tietoa jumalanpalveluksien yhteydessä.
Timo lähetystyössä
Jälleen on medialähetystyön aika eli Timo on viikolla 41, 42 ja 43 tekemässä lähetystyön osuuttaan, joka tulee elo-, syys- ja lokakuulta. Muistakaa tätäkin työtä esirukouksin. Uusia haasteita jälleen edessä ihan boråsilaisittainkin!